keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Oikeuskanslerinviraston sivut näkyvät oikein vain suljetuilla selaimilla

Tämän päivän ensimmäistä blogausta kirjoittaessani törmäsin oikeuskanslerinviraston sivuilla erikoiseen vikaan. Microsoft Frontpage 4.0:lla tehdyllä etusivulla sivun merkistöksi määritellään windows-1252. Palvelin kuitenkin kertoo http-headereissa merkistöiksi ISO 8859-1 ja UTF-8 -merkistöt.

Virheellisestä konfiguraatiosta huolimatta sivusto näyttää toimivan oikein Internet Explorerilla ja MacOSX-käyttöjärjestelmän mukana tulevalla Safari-selaimella. Avoimen lähdekoodin Mozilla Firefox- ja sen sukulaisselainten käyttäjille etusivu näyttäytyy tällaisena sotkuna:


Firefox ja sen eri versiot ovat Suomessa toiseksi suosituin selainohjelma. Sen käyttäjäosuus oli keväällä 2008 45,9% Xitin raportin mukaan. Tuoreempaa tietoa en Suomen osalta löytänyt, mutta koko Euroopassa käyttäjäosuus on muuttunut mainitun ajankohdan 28,8%:sta 31,1%:iin 2009 heinäkuuhun mennessä.

Näin suuria käyttäjäjoukkoja ei voi jättää huomiotta kun kyse on julkisesta palvelusta. Ironista, että vika tuli esiin etsiessäni apulaisoikeuskanslerin päätöstä, jossa todetaan, että avoimen lähdekoodin sorsiminen julkisissa hankinnoissa ei käy.

Päivitys 3. maaliskuuta: Vika on korjattu.

Apulaisoikeuskansleri: Avoimen lähdekoodin tuotetta ei saa syrjiä hankinnassa

Apulaisoikeuskansleri on 11.01. 2010 antanut päätöksen, jossa katsotaan, että avoimen lähdekoodin ohjelmistojen sorsiminen sairaanhoidon asiointikorvauspalveluiden käytössä on ollut ongelmallista, koska "kantelijaa ei oltu kohdeltu suljettuun lähdekoodiin perustuvien ohjelmistojen tarjoajiin nähden tasapuolisesti ja puolueettomasti, ja siten voitiin katsoa Kelan käyttäneen tässä harkintavaltaansa epäasianmukaisesti."

Päätös koskee kahta erillistä kantelua, joista toinen koskee avoimen lähdekoodin ohjelmiston tarjoamista KELA:lle ja toinen työterveyshuolto- ja lääkäripalveluja tarjoava yritys, joka käytti mainittua ohjelmistoa.

Apulaisoikeuskansleri otti asiassa tiukan kannan:

"Apulaisoikeuskanslerin mukaan Kelan perustelu, jonka mukaan kantelijan tarjoamaa ohjelmistoa ei voitu ottaa arvioitavaksi, koska se ei täyttänyt arviointikriteereitä varsinkaan avoimen lähdekoodinsa takia, oli ongelmallinen. Kelan menettelyä oli pidettävä perustuslain 21 §:n 2 momentissa ja hallintolain 1 §:ssä ilmaistun hyvän hallinnon vaatimuksen vastaisena, kun se oli jättänyt ottamatta arvioitavaksi kantelijan ohjelmiston erityisesti sillä perusteella, että ohjelmisto perustui avoimeen lähdekoodiin. Kelan voitiin katsoa jättäneen riittävissä määrin noudattamatta hallintolain 6 §:ssä säännöksen tasolle tuotuja yhdenvertaisuusperiaatetta ja objektiviteettiperiaatetta. Kun Kela oli ilmoituksensa mukaan jättänyt kantelijan ohjelmiston arvioimatta sillä perusteella, että se perustui avoimeen lähdekoodiin, ei kantelijaa ollut kohdeltu suljettuun lähdekoodiin perustuvien ohjelmistojen tarjoajiin nähden tasapuolisesti ja puolueettomasti, ja siten voitiin katsoa Kelan käyttäneen tässä harkintavaltaansa epäasianmukaisesti. Tasapuolinen kohtelu olisi edellyttänyt sitä, että kantelijaa avoimeen lähdekoodiin perustuvan ohjelmiston tarjoajana ei olisi kohdeltu eri tavoin kuin suljettuun lähdekoodiin perustuvan ohjelmiston tarjoajaa. Kelan sairaanhoitokorvausten atk-suorakorvaustilityksiin hyväksyttävien ohjelmistojen arviointi- ja hyväksymismenettelyn tuli olla puolueetonta suhteessa eri lähdekoodeihin perustuvien ohjelmistojen tarjoajiin."

Rajua asiassa on se, että päätöksessä katsotaan Kelan toiminnan rikkovan perustuslaissa ilmaisua hyvän hallinnon vaatimusta rikkomalla hallintolaissa säädettyä tasavertaisuusperiaatetta.

Asia siirrettiin sosiaali- ja terveysministeriölle, jota apulaisoikeuskansleri pyytää 31.3.2010 mennessä ilmoittamaan, katsooko se asiassa olevan aihetta sääntelytoimenpiteisiin.

Mitä tekemistä tällä asialla on avoimen lähdekoodin ja opetuksen kanssa? Se, että alkuvuodesta Uudellamaalla toimiva Laurea-ammattikorkeakoulu teki tarjouspyynnön WWW-julkaisualustasta ja siinä sanottiin "Avoimeen lähdekoodiin (open source) perustuvia ratkaisuja ei hyväksytä,
vaan teknisesti järjestelmän on perustuttava vakiintuneisiin standardiratkaisuihin.
"

Laurean hankintailmoitus löytyy julkisten hankintojen tietokanta HILMA:sta. Yllä siteerattu kohta löytyy tarjouspyynnöstä sivun 8 alaosasta.

Laurean menettely rikkoo jo lähtökohtaisesti hankintalakia. Lisäksi ihmetyttää eikö Laureassa tiedetä sitä, että nimen omaan ne Open Source-ratkaisut ovat niitä standardeja noudattavia ratkaisuja. Hirtehisesti voimme tehdä semanttisen lehmänkäännöksen sanomalla, että Laurea näyttää haluavan standardeja noudattamattoman "vakiintuneen 'standardi'ratkaisun".

Näin räikeästi syrjivä ehto on kuitenkin hankaluuksien kerjäämistä.

perjantai 12. helmikuuta 2010

Webinaari 11.3.: Ubuntu Studion multimediakäyttö kouluissa

Webinaarisarjamme jatkuu torstaina 11.3. kello 15. Aiheena on silloin on Ubuntu Studio, multimediakäyttöön viritetty Ubuntun versio. Kyse on siis linux-jakelusta joka on suunniteltu nimenomaan kuvan, äänen ja grafiikan käsittelyyn.

Vieraanamme on Asmo Koskinen, joka piti 18.01. Helsingissä esityksen Ubuntu Studiosta. Esityksen videotallenteet ovat nähtävissä Internetissä.

Jos tarvitset opetuskäyttöön huokean (maksaa vain asentamisen vaivan) käyttöjärjestelmän ja ohjelmistopaketin, joka mahdollistaa videoiden ja äänen editoinnin ja vaikkapa koulun lehden sivuntaiton, tule kuuntelemaan mahdollisuuksista ja kysymään tarpeisiisi liittyvistä erityiskysymyksistä. Yllä mainitut videotallenteet ovat hyvää pohjamateriaalia yleiskäsityksen muodostamiseen.

Ilmoittaudu sähköpostitse: elias.aarnio at innopark.fi. Otsikoi lähettämäsi viesti "Ilmoittautuminen webinaariin 11.3."

Webinaari järjestetään avointa lähdekoodia olevalla OpenMeetings-ohjelmistolla verkkokokouksena kuten aiemminkin. Se on maksuton, mutta koska kyse on ESR-rahoituksella toteutettavan AVO-hankkeen koulutustoiminnasta, osallistujilta kerätään henkilö- ja koulutustietoja sekä jälkikäteen kysellään palkkatietoja. Palkkatietoja kysytään siksi, että sen perusteella osallistumiselle voidaan laskea laskennallinen hinta. Tämä on puolestaan "virtuaalista tuloa" hankkeelle.

Maaliskuun webinaaria odotellessa kannattaa vielä osallistua helmikuun 18. päivänä järjestettävään webinaariin, jossa käsitellään Kemin kaupungin LTSP-käyttöönottoa ja sitä, minkälaiseen lopputulokseen siellä on päädytty.

torstai 11. helmikuuta 2010

Timantit jäivät näkemättä verkko-osallistujilta

Edellisen blogikirjoituksen tapahtumaan osallistuminen verkossa floppasi pahan kerran. Connect Pro-ohjelmistolla toteutettu jakaminen verkkoon alkoi lupaavasti.

Ennen lähetyksen alkua tilaisuutta isännöivä Vesa Hursti antoi puhelimitse neuvoja Jyväskylän kaupungin verkosta osallistumista yrittävälle henkilölle. Loppujen lopuksikaan kyseinen henkilö ei saanut yhteyttä toimimaan. Ilmeisesti Jyväskylän verkon palomuurissa ei ole huomioitu sitä, että RTMP-protokollan pitäisi mennä siitä läpi.

Meitä etäosallistujia oli puolen tusinaa. Kun Hursti alkoi oman osuutensa ja juuri alkoi jakaa esitystään ruudulle hän ei huomannut sitä, että putosi itse pois Connect Pro-yhteydestä. Sinne me muut jäimme ihmettelemään että mihin ääni ja kuva katosi. Edes tekstiviesti ja puhelinsoitto eivät auttaneet kun eihän sitä nyt samaan aikaan voi puhelimeen voi vastata kun pitää esitystä?

Mitä tästä opimme?

* Niille, jotka eivät ole aikaisemmin käyttäneet verkkokokouksessa käytettävä ohjelmistoa kannattaa antaa kehoitus testata ohjelmistoa hyvissä ajoin ennen kokousta ja vieläpä juuri sillä laitteistolla ja tietoliikenneyhteydellä, jota on tarkoitus käyttää varsinaisessa kokouksessakin. RTMP-protokollan tarvitsemat portit ovat olleet kiinni yllättävän monen kunnan palomuureissa.

* Esittäjän ja tekniikkaa valvojan / isännöivän tulee aina olla eri henkilö. On tärkeää, että joku kykenee reagoimaan siihen jos etäosallistujat ilmoittavat, että yhteys kuoli.

* Teknisen ratkaisun kohdalta kannattaa olla varajärjestelmä. Voi tietysti olla, että tietoliikenneyhteys kuoli kokonaan ja yhteys katkesi siksi. Silloin ei varajärjestelmätkään paljoa auta.

Ehkä on todella aika kirjoittaa Verkkokokousjärjestäjän käsikirja, jossa nämä kaikki on koottu yhteen dokumenttiin. Sääli jos joku onnistuu tekemään tuhkasta timantteja ja ne jäävät muilta näkemättä ja kokematta.

Jälkikirjoitus: Esittäjä palasi 45 minuutin odottamisen jälkeen takaisin mutta hävisi muutaman minuutin jälkeen uudestaan.

Ruovesi esittää: Tuhkasta timantiksi

TVT koulun arjessa -hankkeessa yhtenä kärkikouluna oleva Ruoveden kirkonkylän koulu ylpeänä esittää:

Ruoveden kirkonkylän koulu kutsuu kaikki tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittämisestä kiinnostuneet tutustumaan Tuhkasta timantti -malliin ja koulun yritysyhteistyöhön torstaina 11.2.2010 klo 11.30-16.00.

Vierailupäivän ohjelma ja päivään ilmoittautuminen.

Päivään voi osallistua myös verkon kautta osoitteessa
http://connect.humac.fi/ruovesi

Sinne minäkin suuntaan kun en pääse paikan päälle.

Ohjelma:
* Klo 11.30-12.00: Tervetuliaiskahvit.
* Klo 12.00-13.00 Puheenvuorot: Sivistysjohtaja Markus Hyytinen (Ruoveden kunta), puheenjohtaja Ari Pokka (SureFire ry) ja koulun johtaja Vesa Hursti (Tuhkasta timantti).
* Klo 13.00-14.00: Tutustuminen teemapajoihin:

1. Linux-ratkaisulla vanhat koneet TVT-käytön perustana - Opinsys Oy
2. Älä osta uutta - kierrätä kalusteet ja tietotekniikka - Encore Oy
3. Pilvipalvelut - oppiminen ja palvelut verkossa - Mediasampo, Mikrolinna Oy, Humac Oy
4. Pelit osana oppimista - Porin yliopistokeskus

* Klo 14.00-15.00: Keskustelutilaisuus: TVT:n hyödyntäminen tulevaisuuden kouluissa. Puheenjohtajana Vesa Hursti.
* Klo 15.00-16.00: Verkostoitumista kahvien kera. Tapahtuman päättäminen.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Webinaari 18.2. - Minkälaiseen LTSP-ratkaisuun Kemi on päätymässä?

Webinaarisarjamme jatkuu torstaina 18.2. kello 14:00. Tuolloin aiheena on Kemin perusopetuksen LTSP-hanke. Vieraanamme on hankkeen puuhamies Antti Turunen.

Lyhenne LTSP tulee sanoista Linux Terminal Server Project.

Kemissä on punnittu kahta vaihtoehtoa: tehdäänkö ja ylläpidetäänkö itse vai ostetaanko kaupallisen palveluntuottajan tuottamana palveluna? Luvassa on viimeisimmät tiedot valinnasta ja sen taustoista.

Käsiteltäviä asioita:

* Mitkä asiat ovat Kemissä ohjanneet valitsemaan LTSP-toteutuksen?

* Miten LTSP-ratkaisun hankinta- ja käyttökustannukset muodostuvat? Mitä kokonaisuus maksaa ja miten kustannukset ja kustannusrakenne eroaa erillisillä PC-koneilla toteutetusta ratkaisusta?

* Minkälaisia päätteitä peruskorjattavaan kouluun on tarkoitus hankkia? Omat vai leasing-päätteet?

Webinaariin on lupautunut mukaan väkeä kaupungeista, joissa on jo ollut jonkin aikaa LTSP käytössä, mm. Uudestakaupungista.

Nyt on erinomainen tilaisuus saada ajankohtaisinta mahdollista tietoa siitä, miten Linux-ohutpääteympäristöjen käyttö oikeasti sujuu ja minkälaisia haasteita siihen käytännössä liittyy.

Taustamateriaaliksi voi lukea Antti Turusen Avoin koulu-hankkeen julkistuksen yhteydessä marraskuussa 2009 pitämän esityksen diat.

Lisää taustatietoa saa Elias Aarnion virtuaaliopetuksen päivillä 2009 pitämää esitystä, joka käsittelee LTSP:n opetuskäyttöä ja VALO-ohjelmistojen käyttöä Windows-koneissa.

Ilmoittaudu sähköpostitse: elias.aarnio at innopark.fi. Otsikoi lähettämäsi viesti "Ilmoittautuminen webinaariin 18.2."

Webinaari järjestetään avointa lähdekoodia olevalla OpenMeetings-ohjelmistolla verkkokokouksena kuten aiemminkin. Se on maksuton, mutta koska kyse on ESR-rahoituksella toteutettavan AVO-hankkeen koulutustoiminnasta, osallistujilta kerätään henkilö- ja koulutustietoja sekä jälkikäteen kysellään palkkatietoja. Palkkatietoja kysytään siksi, että sen perusteella osallistumiselle voidaan laskea laskennallinen hinta. Tämä on puolestaan "virtuaalista tuloa" hankkeelle.