torstai 20. elokuuta 2009

Mikä UTF-8 -merkistön tukemisessa on Adobelle niin vaikeaa?

Olemme kuluneen vuoden aikana testanneet useita erilaisia videokokouksiin tai -konferensseihin käytettäviä ohjelmistoja. Tavoitteena on ollut löytää mahdollisimman tehokas, kevyt ja käyttöjärjestelmäriippumaton työkalu koulujen käyttöön täyttämään muun muassa etäopetuksen tarpeita.

Adobe on tehnyt vakuuttavaa jälkeä Flashin kanssa. Muun muassa kaikissa testaamissamme konferenssiohjelmistoissa hoidetaan Flash Playerilla videokuvan ja äänien hallinta. Voittopuolisesti ratkaisu toimii ongelmitta. Meidän ei-englanninkielisten kannalta Flashissa on kuitenkin erittäin paha puute: se ei tue UTF-8 -merkistöä kunnolla kuin Windows-käyttöjärjestelmässä.

Unicode-merkistön päätarkoitus on poistaa vanhoihin merkistöihin liittyvä ongelma: kun kaikki eri kielten merkistöt eivät mahtuneet samaan 7-bittiseen merkistöön, käytettiin monia eri kansallisia merkistöjä. Sen jälkeen päästiin tilanteeseen, jossa 8-bittisessä merkistössä sentään saatiin tungettua suurin osa saman kieliperheen tarvitsemista merkeistä samaan merkistöön. Niinpä mekin Euroopassa olemme sujuvasti käyttäneet ISO 8859-15 -merkistöä, joka sisältää jopa €-symbolin.

UTF-8 -merkistön hienous on siinä, että se mahdollistaa jotakuinkin kaikkien luonnollisten kielten kirjoittamisen yhdellä ja samalla merkistöllä. Eri kielten erikoismerkit siis näkyvät oikein ilman, että vaihdellaan merkistöjä alvariinsa. Tämä mahdollistaa esimerkiksi sen, että Suomessa voidaan opettaa venäjää tai espanjaa Internetissä siten, että kaikkien kielten erikoismerkit voidaan kirjoittaa oikein kaikille.

Edistyksellisissä käyttöjärjestelmissä kuten useissa Linux-jakeluversioissa ja MacOsX:ssä UTF-8 on käytössä oletusmerkistönä. Tätä taustaa vasten on erikoista, että Adobe ei saa korjattua Flash Playeria siten, että UTF-8 -merkistön käyttäminen olisi mahdollista Flashilla toteutetuissa verkkopalveluissa. Tästä syystä MacOsX- ja Linux-käyttäjän UTF-8 -ääkköset ovat rikki tällä tavoin mm. Adoben omaa Connect Pro-tuotetta käytettäessä:

Elias: ÄÄkköset eivät näytä oikein toimivan....

Tai sama Openmeetings-ohjelman chat-ikkunasta katsottuna:



Tilanne on mielenkiintoinen: toisaalta Adobe on aukaissut uusia uria julkaisemalla avoimena lähdekoodina muun muassa Adobe Open Source Media Frameworkin. Tämä siirto todennäköisesti on kaikkien kannalta edullinen. Tätä taustaa vasten on todella kummallista, että UTF-8 -tuen kaltaista perusasiaa ei ole saatu korjattua puolessatoista vuodessa. Bugiraportti asiasta on tehty huhtikuun 9. päivänä 2008.

Adobe istuu asiassa Flashin koodin päällä tavalla, joka tuo esiin suljettujen ohjelmistojen perusongelman: jos ohjelmiston omistajaa ei kiinnosta jonkin vian korjaaminen, käyttäjät eivät voi tehdä muuta kuin antaa palautetta ja kiukutella. Avoimessa maailmassa tällainen käytös ei vetelisi - kiukustuneet käyttäjät olisivat korjanneet ohjelmiston jo moneen kertaan. Siksi tärkeästä asiasta on monelle kyse. Mitenköhän Adoben saisi ymmärtämään asian merkityksen?

2 kommenttia:

Marko Grönroos kirjoitti...

On olemassa myös avoimen lähdekoodin Flash-suoritusympäristöjä, kuten Gnash js Swfdev. Ne taitavat vain olla niin huonoja, ettei juuri kukaan taida käyttää niitä.

Sikäli tämä mutina Adoben välinpitämättömyydestä on turhaa ja että avoimen lähdekoodin tuote olisi parempi kun se voidaan korjata koska vain, koska avoimen lähdekoodin ratkaisuja on jo olemassa, mutta käyttäjiä ei nähtävästi kiinnosta korjata niitä toimiviksi.

Anonyymi kirjoitti...

Aiheellinen asia. Mielestäni kuitenkin virhe on tehty jo siinä vaiheessa kun on alettu testata Adoben suljettuun Flash-soittimeen perustuvia konferenssimahdollisuuksia. Tutkittavat ratkaisut olisi alun alkaen voinut rajoittaa niihin jotka ovat saatavissa toimivaan myös avoimilla ohjelmilla (vaikka sitten Gnashilla Flashin tapauksessa). On selvää, että suljettujen ohjelmien kanssa voi tulla ongelmia mikäli ei ole kärjistettynä valkoihoinen, englantia puhuva USA:n kansalainen joka ei tee mitään antiamerikkalaista kuten käytä euroja.

Jo mainitut Gnash ja Swfdec ovat tosiaan avoimia Adoben Flash-tiedostoja toistavia soittimia. Kyse ei ole pelkästä kiinnostuksen puutteesta Markon kommenttiin viitaten, sillä Adobe on vuosikaudet viime vuoteen saakka kieltänyt kaiken Adoben tarjoaman tiedostomuototiedon käyttämisen kilpailevan soitinohjelmiston toistamiseen. Joitain vuosia näitä avoimia ohjelmistoja siis tehtiin hankalin kiertokeinoin. Tällä hetkellä toki osallistujia otetaan vastaan hieman helpomman työn merkeissä.

Isompi ongelma on koko Adoben Flash-formaatin ympärillä olevien ja olleiden ongelmien kirjo, minkä takia sitä kiinnostustakaan ei niin monella välttämättä riitä. On toki hyvä tehdä kaikenlaisia vapaita implementaatioita, mutta parempi olisi kehittää aidosti avoimiksi suunniteltuja teknologioita eikä hiihtää suljettujen ratkaisujen perässä.

En siis sano että täsmällistä helppokäyttöistä avointa ratkaisua olisi juuri nyt olemassa (voin kyllä keksiä muutamia mahdollisuuksia pienellä ohjelmoinnilla). Mutta avointen ohjelmien käytöstä puhuttaessa ”avoin pohjakerros ja suljettu päällinen” rajoittaa avoimien ohjelmien etuja jonkin matkaa (lyhyen tähtäimen) pelkkien kustannussäästöjen puolelle.

ps. Gnashiin on tänä kesänä tehty OpenMediaNow!:n yhteydessä mm. webkamera/mikrofonitukia