torstai 4. maaliskuuta 2010

Kännykkä modeemina Ubuntu Karmicissa

Moni tuttuni on tuskaillut saman ongelman kanssa kuin minäkin: Ubuntun versiossa 9.10 eli Karmic Koala on jotenkin onnistuttu särkemään edellisessä versiossa toiminut Bluetooth-työkalujen ja Network Managerin yhteistyö. Edellisessä versiossa 9.04. eli Jaunty Jackalopessa homma toimi kuten oli ajateltukin: Bluetooth-työkaluilla paritetaan kone ja puhelin, jolloin Blueman tunnistaa puheliman tarjoamat palvelut, soittosarjapalvelun muiden ohessa.

Karmicin mukana tulee Bluetooth-ohjelmisto nimeltään gnome-bluetooth. Siitä kuitenkin puuttuu tuki DUN-soittosarjayhteyksille. Sillä aikaa kun odotamme että Dan Williams ja muut kehittäjät saavat DUN-ominaisuuden mukaan jakeluun, tarvitaan toinen vaihtoehto.

Toimiva vaihtoehto on asentaa Blueman-niminen ohjelmisto ja nimenomaan kohtalaisen tuore versio siitä. Bluemanin kehittäjien PPA-ohjelmistolähteen asentaminen on helppoa ja uusin versio löytyy sieltä. Asenna apt-getillä tai Synapticilla paketti nimeltä blueman ja käynnistä kone uudestaan.

Käynnistyksen jälkeen jos puhelinta ei ole paritettu, parita se Bluemanilla. Parituksen jälkeen soittosarjayhteyden saa päälle napauttamalla hiiren 2-näppäimellä puhelimen symbolia Bluemanissa ja valitsemalla Dialup networking. Tämän jälkeen modeemiyhteyden konfigurointi onnistuu Network Managerilla.

Selvyyden vuoksi: tämän blogauksen syy on siinä, että vakioasennuslähteistä löytyvällä Bluemanilla soittosarjayhteyden tekeminen ei onnistunut käyttämilläni puhelimilla. Toisaalta Network Manager ei vieläkään osaa hallita toista, vanhempaa Samsungiani, joka toimi aikaisemmin.

Nokian n900-puhelimen omistajille vinkiksi, että laitteessa ei taida olla Bluetooth-modeemitukea valmiina. Sitä varten täytyy asentaa oma sovelluksensa puhelimeen. Tomasz Sterna kertoo blogissaan miten temppu tehdään.

1 kommentti:

Matti kirjoitti...

Kiitokset, hyvin toimii (N900)!

Toivotaan, että palikat ovat valmiina paikallaan Ubuntu 10.04:ssä.