Näytetään tekstit, joissa on tunniste avoin lähdekoodi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste avoin lähdekoodi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. helmikuuta 2012

LibreOfficen Windows-versio nyt MSI-asennuspakettina

LibreOfficen uusimman 3.5-version myötä Windows-jakelupaketit ovat MSI-jakelupaketteja. Tämä on olennainen muutos niiden organisaatioiden kannalta, jotka ovat aiemminkin harkinneet LibreOfficen käyttöönottoa, mutta huomanneet, että keskitetty jakelu on hankalaa. OpenOffice.org-ohjelmistoa on jaeltu aiemminkin MSI-paketteina, joten mistään mullistavasta uutuudesta ei ole sinänsä kyse niille, jotka ovat tyytyväisiä mihin tahansa vapaaseen toimisto-ohjelmistopakettiin.

MSI-paketit ovat tärkeitä siksi, että ne helpottavat keskitettyä jakelua esimerkiksi Microsoftin Active Directory-järjestelmän avulla.

Niille, jotka haluavat kustomoida asennuspaketteja keskitettyä jakelua varten esimerkiksi oletustallennusmuotojen ja -tallennuspaikkojen osalta on hyviä ohjeita verkossa. Webnguru-sivustolla on yksi hyvä ohje.

Muista uudistuksista mainittakoon tuki MS Visio-ohjelmiston piirroksille.

LibreOffice on OpinOffice.org-ohjelmistosta haarautettu (fork) toimisto-ohjelmisto. Sitä hallinnoiva Document Foundation perustettiin kun kehittäjäyhteisö koki yhteistyön hankaloiduttua Oraclen ostettua OpenOffice.org:in tuotemerkkiä ja oikeuksia hallinnoivan Sun Microsystems:in.

Tapahtumat ovat hyvä esimerkki siitä, miten avoimen lähdekoodin maailma eroaa suljettujen ohjelmistojen maailmasta. Vaikka yksi yhtiö omistaa tuotemerkin OpenOffice.org oikeudet, ohjelmistotuotteen lähdekoodia saa käyttää myös siten, että jakelee jotakuinkin samanlaista ohjelmistoa toisen nimisenä. Avoimen lähdekoodin päällä ei voi istua arrogantisti tekemättä mitään tai kuuntelematta käyttäjiä.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Webinaari 08.12. : Vuoden Linux-tekijä Jukka Ehto kertoo: virtualisoinnista tehoja työasemapalveluihin

Kankaanpään kaupungin tietohallintopäällikkö DI Jukka Ehto sai syyskuussa vuoden 2011 Linux-tekijä -arvonimen. Suomen Linux-käyttäjien yhdistys FLUG ry perustelee valintaa Ehdon laajamittaisella Linux- ja avoimen lähdekoodin teknologioiden hyödyntämisellä kaupungin työasemapalveluiden tehostamisessa. Tiivistetysti sanoen Kankaanpäässä on virtualisoitu suurin osa käytössä olevista työasemista Red Hat Linux-pohjaiselle palvelualustalle. Virtualisointi tarkoittaa sitä, että työasemissa itsessään ei enää ajeta käyttöjärjestelmiä tai sovelluksia vaan ne ajetaan keskuspalvelimella. Tästä koituu selkeitä etuja kuten helpompi, keskitetty ylläpito, luotettavampi toiminta ja rutkasti pienempi sähkölasku.

Tule torstaina 8.12. kello 14:30 verkkoseminaariin eli webinaariin mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan siitä, mitä ja miksi on tehty ja miksi se on hieno asia ja tulevaisuudessa yhä yleisempi toimintamalli. Tarvitset osallistumiseen nopeahkon, mielellään kiinteän Internet-yhteyden, Flash-lisäosalla varustetun selainohjelman ja sankaluuri- eli headset-kuulokkeet tai kaiuttimet. Erityisesti jos aiot esittää kysymyksiä omalla äänelläsi, hanki sankaluuri. Akustisen kierron kuunteleminen on rasittavaa muille osallistujille.

Webinaarin osoite on https://eoppimiskeskus.adobeconnect.com/educoss

Webinaari on maksuton, mutta koska sen järjestäminen tehdään Euroopan sosiaalirahaston rahoituksella, osallistujilta kootaan tietoja raportointia varten. Webinaari tallennetaan ja nauhoite tullaan julkaisemaan verkossa.

Syy siihen, miksi Kankaanpää on kiinnostava avoimien ohjelmistojen opetuskäytön näkökulmasta on aiempi Open Source-pohjaisten ratkaisujen käyttö. Vuonna 2009 julkisuudessa oli Kankaanpään lukion Linux-ohutpääteratkaisu, jolla kerrottiin säästettävän 30 000€ vuodessa aiempaan Windows-PC -malliin verrattuna. Asiasta kirjoitti muun muassa Kankaanpään Seutu ja asiaa kommentoitiin luonnollisesti monissa Open Source-blogeissa, esimerkiksi Matti Saastamoisen Avautuma-blogissa.

Vieraana tietohallintopäällikkö Ehdon lisäksi Linux-tekijä 2011 -arvonimen myöntäneen palkintoraadin puheenjohtaja Tuomas Levoniemi FLUG:ista. Isäntänä toimii Avoimet verkostot oppimiseen -hankkeen Avoimet ja Vapaat ohjelmistot opetuksessa -asiantuntija Elias Aarnio.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Paimiossa tehtiin VALO-aloite

Paimiossa on oivallettu ajan henki oivallisesti. Kaupunginvaltuustossa on esitetty aloite VALO-ohjelmístoihin siirtymisen edistämiseksi, ensimmäisenä askelena Open/Libreofficen käyttöönotto työasemissa.

Lue lisää http://www.peimarinvihreat.com/?p=172

Kaikki mukaan viemään Suomi tietotekniikan käytön eturintamaan ja pois ohjelmistotoimittajien EVO-EVVK (Ei Vaan Osata - Ei Voisi Vähempää Kiinnostaa) vallasta!

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Viikon VALO esittelee ohjelmia

Turkulainen Petri Salmela on aloittanut kunnianhimoisen sivuston pitämisen. Viikonvalo.fi:n idea on esitellä uusi VALO- eli vapaa tai avoimen lähdekoodin ohjelmisto tai vapaalla lisenssillä lisensoitua sisältöä sisältävä palvelu vuoden jokaisena viikkona. Infosivulla mainitaan tekijöiksi Linux-aktivaattori ry ja sen Turussa ja Porissa toimivat työryhmät Turuxi ja Porixi. Tähän mennessä tehdyt esittelyt ovat nimimerkki pesasa:n eli Petri Salmelan tekemiä. Kolme ensimmäistä esiteltyä ohjelmistoa ovat Really Slick Screensavers-näytönsäästäjäkokoelma, lasten ja lastenmielisten piirto-ohjelma Tuxpaint sekä tähtikuvioita koneella planetaarion tapaan näyttävä Stellarium.

Info-sivulla on ohjeet myös siihen miten sivuston tekemiseen pääsee mukaan. Erilaisia vaihtoehtoja on pärstäpokkarissa eli Facebookissa tykkäämisestä alkaen varsinaiseen suunnitteluun ja tuottamiseen osallistumiseen saakka.

Sivustoon linkittämistä varten on myös tehty tällaisia valmiita bannereita:

Viikon VALO

Liity joukkoon kantamaan VALO:a joka taloon ja torppaan!

tiistai 28. syyskuuta 2010

OpenOffice-yhteisö teki irtioton Oraclesta

Juuri kun suuri yleisö on oppinut nimen OpenOffice ja valistuneimmat tietävät miksi siinä on oikein kirjoitettuna vielä lisäliite .org, siis OpenOffice.org, seuraa muutos, joka aiheuttaa muutoksia ja päänvaivaa.

OpenOffice.org:ia kehittävät tahot ovat tehneet irtioton Oraclesta, jolle OpenOffice.org:in tuotemerkki siirtyi Oraclen ostettua Sun Microsystemsin. Sunin aikoina OpenOffice.org:ia kehitettiin aktiivisesti siksi, että sen koodia käytettiin Sunin myymän Starofficen koodipohjana.

Kyse on siis niin sanotusta forkkauksesta: jos avoimen lähdekoodin ohjelmistotuotteen kehittäjät eivät ole tyytyväisiä projektia hallinnoivan tahon toimintatapaan, käytetään lisenssiehtojen mahdollistamaa toimintatapaa: otetaan kyseisen ajanhetken lähdekoodi, tallennetaan se toiseen lähdekoodin versiohallinnan mahdollistamaan kehitysympäristöön ja jatketaan kehitystä erillisenä haarana tai hankkeena. Forkkauksen taustalla on epäluottamus Oraclen toimintakulttuuria ja kehittämishalua kohtaan. Projektista halutaan tehdä riippumattomampi Oraclesta. The Document Foundationin julkaisema lehdistötiedote sisältää erikoisen yksityiskohdan: Oracle kutsutaan liittymään uuteen säätiöön ja lahjoittamaan nimi OpenOffice.org säätiölle. Oracle kutsutaan siis "kerhoon", joka on perustettu siksi, että "kerhon" toiminta saataisiin eroon Oraclesta. Muun muassa tietotekniikan räväkkäotteinen verkkolehti The Register suhtautuu epäilevästi siihen, että Oracle luovuttaisi tuotemerkki OpenOffice.org:in uudelleen järjestäytyneelle yhteisölle.

Jos nimi säilyy Oraclella tämä merkitsee sitä, että joudumme opettelemaan OpenOffice.org:in uuden nimen. Tällä hetkellä se on LibreOffice.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Nurmon kouluihin tulee Ubuntu -LTSP-klusteri

Nurmoolaasia ei hirvitä. Ja näyttävät vielä mallia kunnan nielaisseelle Seinäjoelle. Maanantaina 12.4. Asmo Koskinen ja joukko Nurmon ja Seinäjoen ylläpitäjiä pitivät työpajan, jossa he asensivat kaksi kahden palvelimen LTSP-palvelinklusteria. Asmon työpajasta kirjoittamasta blogikirjoituksesta saa sellaisen kuvan, että palvelimet on saman tien otettu tuotantokäyttöön.

Hienoa toimintaa! Kuulemme varmasti tästäkin asiasta paljon lisää - viimeistään Päivölän kansanopistossa pidettävässä LTSP-työpajassa. Aletaanpas ilmoittautua sinnekin, hop, hop!

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Webinaari 15.4. - Tosielämän kokemuksia LTSP:n käytöstä Jyväskylässä

Jyväskylässä on Kortepohjan koulussa vuodesta 2006 alkaen pilotoitu Linux-ohutpäätejärjestelmää. Hyvien kokemusten johdosta kokeilua on laajennettu kahteen muuhun kouluun. Kortepohjan koulun rehtori Risto Rönnberg esittelee webinaarissa 15. huhtikuuta kello 13:30 alkaen kokeilusta kertyneitä kokemuksia juuri kirjoittamansa raportin valossa.

Tule mukaan kuulemaan mitä kokeilu on tarkoittanut pedagogisesti, teknisesti ja rahallisesti.

Tällä kertaa ilmoittautumista ei tarvita. Käytämme tällä kertaa lähetykseen Connect Pro -ohjelmistoa ja lähetykseen pääsee mukaan tulemalla osoitteeseen http://connect.humac.fi/avo.

Tervetuloa!

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Lasten OpenOffice-teemailta Hki, Kumpulan kampus

Viime viikolla uutisoimani OpenOffice4kids-ohjelmiston suomenkielinen käännös julkistetaan virallisesti tänään tiistaina 30. maaliskuuta 17:30 alkaen järjestettävässä teemaillassa. Tilaisuus järjestetään Helsingissä Kumpulan kampuksella Exactumin rakennuksessa, luokassa C222. Kartta ja tarkemmat saapumisohjeet löytyvät yllä olevasta linkistä.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Oma OpenOffice lapsille

Muun muassa TVT koulun arjessa -hankkeessa on käyty keskustelua siitä, että saatavilla on vähän nimenomaan koulujen käyttöön soveltuvia ohjelmistoja. Huolta on kannettu myös siitä, että perusopetuksen läpi on mahdollista luovia oppimatta tietokoneen "peruskäyttötaitoja" - mitä ne ikinä kunkin mielestä lienevät.

Tekstin tuottaminen ja toimisto-ohjelmistojen perushallinta kuulunee itseoikeutetusti näiden taitojen joukkoon. Toimisto-ohjelmistot on yleensä tehty aikuisten ehdoilla. Nyt on saatavilla lapsille sopiva vaihtoehto ja vieläpä avoimen lähdekoodin ohjelmistona.

OpenOffice for Kids, lyhyemmin OOo4kids, on ranskalaisvetoinen hanke, jossa OpenOffice.org-ohjelmistosta on tehty alle 12-vuotiaille sopivampi versio. Ulkoasusta on tehty lapsen silmää miellyttävämpi ja ylimääräiset toiminnepainikkeet on karsittu pois käyttöliittymästä. Mikä parasta, OpenOffice.org-ohjelmiston help- eli aputiedostojen kääntämisestä Linux-tekijä 2009 -kunniamaininnan saanut Risto I. Jääskeläinen on ehtinyt jo kääntää suomeksi sekä OOo4kids-ohjelmiston aputiedostoineen että myöskin projektin wiki-sivuston.

Vaikka ohjelmisto on vielä beta-vaiheessa, jo käynnistysruudusta näkee, että nyt on todella tehty lapsille jotain (kuvat suurenevat klikkaamalla):



Tekstinkäsittelyohjelmassa ero isoonveljeen ei ole niin merkittävä, mutta yksinkertaistettu käyttöliittymä on selkeämpi.



Piirto-ohjelmassa on myös saavutettu selkeyttä:



Aputiedostojen suomennus on Risto Ikosen tuttua, korkealaatuista tasoa:



Asennustiedostot on saatavana suomenkieliseltä lataussivulta niin Linuxille, Windowsille, MacOSX:lle kuin USB-tikulle asennettavana Portable Apps-versionakin.

Tutustukaa, käyttäkää, antakaa palautetta! Projektia saa myös tukea taloudellisesti jos siihen on mahdollisuuksia.

Linux-käyttäjille ohje: asennuspaketti sisältää DEB-alihakemiston, jonka kaikki deb-paketit pitää asentaa. Se hoituu helpoimmin menemällä hakemistoon, johon paketit on purettu ja antamalla komentoriviltä komento

sudo dpkg -i *deb


Sen jälkeen täytyy vielä mennä alihakemistoon desktop-integration ja asentaa deb-paketti, joka asentaa ohjelmiston käynnistyspainikkeet käyttöjärjestelmän valikoihin:

sudo dpkg -i OOo4Kids-debian-menus_0.9-07_all.deb

Keskustelin tänään ohjelmiston kehittäjien kanssa asennuksen monimutkaisuudesta IRC-kanavalla #ooo4Kids. Kuulemma kokonaisuuden tunkeminen yhdeksi asennettavaksi deb-paketiksi ei onnistu teknisistä syistä johtuen. Ehdotukseni metapaketin käyttämisestä otettiin hyvin vastaan.

Lisää kehittäjiä kaivataan. Kehittäjäryhmä löytyy yllä mainitulta IRC-kanavalta Freenode-verkosta.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Oikeuskanslerinviraston sivut näkyvät oikein vain suljetuilla selaimilla

Tämän päivän ensimmäistä blogausta kirjoittaessani törmäsin oikeuskanslerinviraston sivuilla erikoiseen vikaan. Microsoft Frontpage 4.0:lla tehdyllä etusivulla sivun merkistöksi määritellään windows-1252. Palvelin kuitenkin kertoo http-headereissa merkistöiksi ISO 8859-1 ja UTF-8 -merkistöt.

Virheellisestä konfiguraatiosta huolimatta sivusto näyttää toimivan oikein Internet Explorerilla ja MacOSX-käyttöjärjestelmän mukana tulevalla Safari-selaimella. Avoimen lähdekoodin Mozilla Firefox- ja sen sukulaisselainten käyttäjille etusivu näyttäytyy tällaisena sotkuna:


Firefox ja sen eri versiot ovat Suomessa toiseksi suosituin selainohjelma. Sen käyttäjäosuus oli keväällä 2008 45,9% Xitin raportin mukaan. Tuoreempaa tietoa en Suomen osalta löytänyt, mutta koko Euroopassa käyttäjäosuus on muuttunut mainitun ajankohdan 28,8%:sta 31,1%:iin 2009 heinäkuuhun mennessä.

Näin suuria käyttäjäjoukkoja ei voi jättää huomiotta kun kyse on julkisesta palvelusta. Ironista, että vika tuli esiin etsiessäni apulaisoikeuskanslerin päätöstä, jossa todetaan, että avoimen lähdekoodin sorsiminen julkisissa hankinnoissa ei käy.

Päivitys 3. maaliskuuta: Vika on korjattu.

Apulaisoikeuskansleri: Avoimen lähdekoodin tuotetta ei saa syrjiä hankinnassa

Apulaisoikeuskansleri on 11.01. 2010 antanut päätöksen, jossa katsotaan, että avoimen lähdekoodin ohjelmistojen sorsiminen sairaanhoidon asiointikorvauspalveluiden käytössä on ollut ongelmallista, koska "kantelijaa ei oltu kohdeltu suljettuun lähdekoodiin perustuvien ohjelmistojen tarjoajiin nähden tasapuolisesti ja puolueettomasti, ja siten voitiin katsoa Kelan käyttäneen tässä harkintavaltaansa epäasianmukaisesti."

Päätös koskee kahta erillistä kantelua, joista toinen koskee avoimen lähdekoodin ohjelmiston tarjoamista KELA:lle ja toinen työterveyshuolto- ja lääkäripalveluja tarjoava yritys, joka käytti mainittua ohjelmistoa.

Apulaisoikeuskansleri otti asiassa tiukan kannan:

"Apulaisoikeuskanslerin mukaan Kelan perustelu, jonka mukaan kantelijan tarjoamaa ohjelmistoa ei voitu ottaa arvioitavaksi, koska se ei täyttänyt arviointikriteereitä varsinkaan avoimen lähdekoodinsa takia, oli ongelmallinen. Kelan menettelyä oli pidettävä perustuslain 21 §:n 2 momentissa ja hallintolain 1 §:ssä ilmaistun hyvän hallinnon vaatimuksen vastaisena, kun se oli jättänyt ottamatta arvioitavaksi kantelijan ohjelmiston erityisesti sillä perusteella, että ohjelmisto perustui avoimeen lähdekoodiin. Kelan voitiin katsoa jättäneen riittävissä määrin noudattamatta hallintolain 6 §:ssä säännöksen tasolle tuotuja yhdenvertaisuusperiaatetta ja objektiviteettiperiaatetta. Kun Kela oli ilmoituksensa mukaan jättänyt kantelijan ohjelmiston arvioimatta sillä perusteella, että se perustui avoimeen lähdekoodiin, ei kantelijaa ollut kohdeltu suljettuun lähdekoodiin perustuvien ohjelmistojen tarjoajiin nähden tasapuolisesti ja puolueettomasti, ja siten voitiin katsoa Kelan käyttäneen tässä harkintavaltaansa epäasianmukaisesti. Tasapuolinen kohtelu olisi edellyttänyt sitä, että kantelijaa avoimeen lähdekoodiin perustuvan ohjelmiston tarjoajana ei olisi kohdeltu eri tavoin kuin suljettuun lähdekoodiin perustuvan ohjelmiston tarjoajaa. Kelan sairaanhoitokorvausten atk-suorakorvaustilityksiin hyväksyttävien ohjelmistojen arviointi- ja hyväksymismenettelyn tuli olla puolueetonta suhteessa eri lähdekoodeihin perustuvien ohjelmistojen tarjoajiin."

Rajua asiassa on se, että päätöksessä katsotaan Kelan toiminnan rikkovan perustuslaissa ilmaisua hyvän hallinnon vaatimusta rikkomalla hallintolaissa säädettyä tasavertaisuusperiaatetta.

Asia siirrettiin sosiaali- ja terveysministeriölle, jota apulaisoikeuskansleri pyytää 31.3.2010 mennessä ilmoittamaan, katsooko se asiassa olevan aihetta sääntelytoimenpiteisiin.

Mitä tekemistä tällä asialla on avoimen lähdekoodin ja opetuksen kanssa? Se, että alkuvuodesta Uudellamaalla toimiva Laurea-ammattikorkeakoulu teki tarjouspyynnön WWW-julkaisualustasta ja siinä sanottiin "Avoimeen lähdekoodiin (open source) perustuvia ratkaisuja ei hyväksytä,
vaan teknisesti järjestelmän on perustuttava vakiintuneisiin standardiratkaisuihin.
"

Laurean hankintailmoitus löytyy julkisten hankintojen tietokanta HILMA:sta. Yllä siteerattu kohta löytyy tarjouspyynnöstä sivun 8 alaosasta.

Laurean menettely rikkoo jo lähtökohtaisesti hankintalakia. Lisäksi ihmetyttää eikö Laureassa tiedetä sitä, että nimen omaan ne Open Source-ratkaisut ovat niitä standardeja noudattavia ratkaisuja. Hirtehisesti voimme tehdä semanttisen lehmänkäännöksen sanomalla, että Laurea näyttää haluavan standardeja noudattamattoman "vakiintuneen 'standardi'ratkaisun".

Näin räikeästi syrjivä ehto on kuitenkin hankaluuksien kerjäämistä.

torstai 11. helmikuuta 2010

Ruovesi esittää: Tuhkasta timantiksi

TVT koulun arjessa -hankkeessa yhtenä kärkikouluna oleva Ruoveden kirkonkylän koulu ylpeänä esittää:

Ruoveden kirkonkylän koulu kutsuu kaikki tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön kehittämisestä kiinnostuneet tutustumaan Tuhkasta timantti -malliin ja koulun yritysyhteistyöhön torstaina 11.2.2010 klo 11.30-16.00.

Vierailupäivän ohjelma ja päivään ilmoittautuminen.

Päivään voi osallistua myös verkon kautta osoitteessa
http://connect.humac.fi/ruovesi

Sinne minäkin suuntaan kun en pääse paikan päälle.

Ohjelma:
* Klo 11.30-12.00: Tervetuliaiskahvit.
* Klo 12.00-13.00 Puheenvuorot: Sivistysjohtaja Markus Hyytinen (Ruoveden kunta), puheenjohtaja Ari Pokka (SureFire ry) ja koulun johtaja Vesa Hursti (Tuhkasta timantti).
* Klo 13.00-14.00: Tutustuminen teemapajoihin:

1. Linux-ratkaisulla vanhat koneet TVT-käytön perustana - Opinsys Oy
2. Älä osta uutta - kierrätä kalusteet ja tietotekniikka - Encore Oy
3. Pilvipalvelut - oppiminen ja palvelut verkossa - Mediasampo, Mikrolinna Oy, Humac Oy
4. Pelit osana oppimista - Porin yliopistokeskus

* Klo 14.00-15.00: Keskustelutilaisuus: TVT:n hyödyntäminen tulevaisuuden kouluissa. Puheenjohtajana Vesa Hursti.
* Klo 15.00-16.00: Verkostoitumista kahvien kera. Tapahtuman päättäminen.

maanantai 8. helmikuuta 2010

Webinaari 18.2. - Minkälaiseen LTSP-ratkaisuun Kemi on päätymässä?

Webinaarisarjamme jatkuu torstaina 18.2. kello 14:00. Tuolloin aiheena on Kemin perusopetuksen LTSP-hanke. Vieraanamme on hankkeen puuhamies Antti Turunen.

Lyhenne LTSP tulee sanoista Linux Terminal Server Project.

Kemissä on punnittu kahta vaihtoehtoa: tehdäänkö ja ylläpidetäänkö itse vai ostetaanko kaupallisen palveluntuottajan tuottamana palveluna? Luvassa on viimeisimmät tiedot valinnasta ja sen taustoista.

Käsiteltäviä asioita:

* Mitkä asiat ovat Kemissä ohjanneet valitsemaan LTSP-toteutuksen?

* Miten LTSP-ratkaisun hankinta- ja käyttökustannukset muodostuvat? Mitä kokonaisuus maksaa ja miten kustannukset ja kustannusrakenne eroaa erillisillä PC-koneilla toteutetusta ratkaisusta?

* Minkälaisia päätteitä peruskorjattavaan kouluun on tarkoitus hankkia? Omat vai leasing-päätteet?

Webinaariin on lupautunut mukaan väkeä kaupungeista, joissa on jo ollut jonkin aikaa LTSP käytössä, mm. Uudestakaupungista.

Nyt on erinomainen tilaisuus saada ajankohtaisinta mahdollista tietoa siitä, miten Linux-ohutpääteympäristöjen käyttö oikeasti sujuu ja minkälaisia haasteita siihen käytännössä liittyy.

Taustamateriaaliksi voi lukea Antti Turusen Avoin koulu-hankkeen julkistuksen yhteydessä marraskuussa 2009 pitämän esityksen diat.

Lisää taustatietoa saa Elias Aarnion virtuaaliopetuksen päivillä 2009 pitämää esitystä, joka käsittelee LTSP:n opetuskäyttöä ja VALO-ohjelmistojen käyttöä Windows-koneissa.

Ilmoittaudu sähköpostitse: elias.aarnio at innopark.fi. Otsikoi lähettämäsi viesti "Ilmoittautuminen webinaariin 18.2."

Webinaari järjestetään avointa lähdekoodia olevalla OpenMeetings-ohjelmistolla verkkokokouksena kuten aiemminkin. Se on maksuton, mutta koska kyse on ESR-rahoituksella toteutettavan AVO-hankkeen koulutustoiminnasta, osallistujilta kerätään henkilö- ja koulutustietoja sekä jälkikäteen kysellään palkkatietoja. Palkkatietoja kysytään siksi, että sen perusteella osallistumiselle voidaan laskea laskennallinen hinta. Tämä on puolestaan "virtuaalista tuloa" hankkeelle.

torstai 21. tammikuuta 2010

Webinaari Valo-CD:stä 28.1.

28.1. pidettävän Webinaarin aihe muuttuu. Ubuntun ja OpenSuSE:n vertailu LTSP-alustoina siirtyy myöhempään ajankohtaan.

Tutustumme sen sijaan 28.1. kello 15:00 - 16:00 Valo-CD -nimiseen kokoelmaan Windows-käyttöjärjestelmässä toimivia vapaita ohjelmia. Valo-CD on vapaasti ladattavissa CD-levykuvana tai sen voi ostaa edulliseen hintaan.

Valo-CD sisältää joukon erityisesti opetus- ja koulukäyttöön soveltuvia ohjelmia, muun muassa OpenOffice.org -toimisto-ohjelmistopaketin, Audacity-äänenkäsittelyohjelman, Stellarium-nimisen ohjelman tähtikuvioiden opiskelemiseen ja Scribus-nimisen ohjelmiston, jolla vaikkapa koulun lehden taittaminen onnistuu helposti. Ne on kaikki myös lokalisoitu suomenkielisiksi käyttöliittymältään. Ne ovat kaikki VALO-ohjelmia eli vapaita tai avoimen lähdekoodin ohjelmia, siitä lyhenne VALO.

Vieraaksemme webinaariin tulee Valo-CD -hanketta pyörittävä Otto Kekäläinen. Tule mukaan kyselemään Otolta juuri julkaistusta Valo-CD:n uudesta versiosta (suunniteltu julkaisu 26.1.) ja sen käyttömahdollisuuksista.

Webinaari järjestetään OpenMeetings-istuntona verkkokokouksena kuten aiemminkin. Se on maksuton, mutta koska kyse on ESR-rahoituksella toteutettavan AVO-hankkeen koulutustoiminnasta, osallistujilta kerätään henkilö- ja koulutustietoja sekä jälkikäteen kysellään palkkatietoja. Palkkatietoja kysytään siksi, että sen perusteella osallistumiselle voidaan laskea laskennallinen hinta. Tämä on puolestaan "virtuaalista tuloa" hankkeelle.

Ilmoittaudu webinaariin lähettämällä sähköpostiviesti, jonka aiheena on "Ilmoittaudun Valo-CD -webinaariin" osoitteeseen elias.aarnio ät innopark.fi. Saat paluupostissa ohjeet osallistumiseen. Tekniset laitteistovaatimukset: laajakaistaliittymä, tietokone, jossa on Internet-selain, jossa on Flash-tuki, sekä sankaluuri-mikrofoni.

Tervetuloa!

torstai 14. tammikuuta 2010

Vmware ostaa Zimbran

Virtualisointiin erikoistunut Vmware ostaa ryhmätyöohjelmisto Zimbran Yahoolta. OSSWatchin uutisen mukaan Zimbra on avoin vaihtoehto muun muassa MS Exchangelle.

Yahoo osti Zimbran vuonna 2007 ja on kehittänyt sitä siitä asti. Zimbraa käytetään yhtenä osana Avoin koulu-hankkeen kouluille ja oppilaitoksille suunnattua Peruskymppi-ohjelmistopakettia.

Kauppaan liittyvistä asioista on oma kysymysten ja vastausten sivusto.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Fujitsu: Patjalle voi nyt kellahtaa Linuxillakin

Fujitsu tiedottaa tänään, että heidän Patja-tukipalvelunsa on nyt Linux-yhteensopiva. Lipunheilutus koskee aluksi Novellin SuSE-linuxia.

Hyvä Fujitsu! Tervetuloa kööriin!

http://www.fujitsu.com/fi/news/pr/20091117.html

maanantai 26. lokakuuta 2009

OpenMeetings-koulutukset alkavat pe 30.10.

Viime viikolla Doodle-palvelussa suoritettu huutoäänestys soveliaasta ajankohdasta päättyi selkeään lopputulokseen: yhtä lukuunottamatta jokin pe. 30.10. ajankohdista sopi kaikille vastanneille.

Siispä järjestetään pe. 30.10. kaikki kolme koulutussessiota.

Niiden kellonajat ovat 8-9, 14-15 ja 15-16.

Voit valita osallistumisaikasi vapaasti näistä kolmesta vaihtoehdosta ja osallistuminen on vieläkin mahdollista. Lähetä minulle osoitteeseen elias.aarnio [se häkkyräsäkkyrä] coss.fi sähköpostiviesti otsikolla OpenMeetings-koulutus niin voin lähettää osallistumisohjeet ja esitehtävän sähköpostitse.

torstai 1. lokakuuta 2009

OpenMeetingsin pääkehittäjä vierailee Vaasassa 6.10.

Vaasan ammattikorkeakoulun OpenKvarken-väki on pistänyt tuulemaan. Siellä on kuluvan vuoden aikana tutkittu perinpohjin OpenMeetingsiä ja VOIP-asioita. Ensi viikolla on Vaasassa pidetään seminaari, johon kutsuttu vaikuttava joukko sellaisten ohjelmistojen kehittäjiä, jotka ovat osoittautuneet vaasalaisten testeissä hyviksi.

Poimintoja ohjelmasta:

13:00 ”An Open Standard IPTV Implementation in MythTV” and "Improving FFmpeg for High Definition Video Conferencing"
Robert Swain, University of Warwick, England (English)

13:30 ”The OpenMeetings community” Sebastian Wagner, Germany (English)

14:00 Coffee

14:30 ”The new applet web soft phone from Sesca – an Open Source community" Sesca ISW Ltd, MD Johan Sjöblom (presentation in Swedish slides in English)

15:00 ”We offer open source based communication tools to 1200 companies registered at Kvarken.com” JNT - Jakobstad Network & Telecom, CTO Kenneth Nylund (presentation in Swedish slides in English)

Ja vielä bisnessovellus kaupan päälle! Aivan loistavaa! Kun softa on ilmaista tarvitaan liiketoimintaan perustuva toiminta, jotta ohjelmiston kehitys pysyy yllä. Tällainen tukee sitä hienosti.

Seminaarin ilmoittautumissivu löytyy täältä. Rekisteröitymisen viimeinen päivä on jo Kun kerran OpenMeetingsistä puhutaan aiheena, seminaarin seuraaminen on mahdollista myös OpenMeetingsin kautta etänä. Myös sitä varten vaaditaan rekisteröityminen, jotta käyttämääriin voidaan varautua.

torstai 20. elokuuta 2009

Etsitään kouluja koekaniineiksi etäkokousohjelmiston seuraamiseen

Olemme kesän aikana testanneet uutta avoimen lähdekoodin videokonferenssisovellusta, Openmeetingsiä: http://code.google.com/p/openmeetings/

Ohjelmisto on osoittautunut hyväksi siitä huolimatta että se on vielä hyvin nuori. Siinä on suuri osa samoista toiminnallisuuksista kuin esim. Adoben Connect Prossa tai DimDimissä. Syy siihen miksi tämä ohjelmisto kiinnostaa meitä on se, että se mahdollistaa työpöydän jakamisen myös Linux-käyttäjälle. Tämä ei muissa vastaavissa ohjelmistoissa ole toistaiseksi mahdollista.

Ohjelmistossa on valitettavasti myös samoja rajoitteita kuin muissa vastaavissa ohjelmistoissa. Siinä on video- ja ääniyhteyksiä hoitamassa pohjalla Adoben Flash-player ja siitä seuraa mm. se, että

1) UTF-8 -merkistön käyttäjien ääkköset ovat rikki. Tämä tosin pätee kaikkiin muihinkin vastaaviin ohjelmistoihin sillä niissä kaikissa on sama Flash Player käytössä. Lisätietoa bugista: http://bugs.adobe.com/jira/browse/FP-40

2) Niillä linux-käyttäjillä joiden kamera on video for linux 2-laite (v4l2), video ei välttämättä toimi oikein. Tämä johtuu siitä, että Adobe ei ole saanut v4l2-tukea kuntoon Flashissa.

Valtavirtakäyttäjä ei kuitenkaan joudu näiden vikojen kanssa tekemisiin. Kaikkiaan ohjelmisto vaikuttaa lupaavalta. Erityisen mielenkiintoista on se, että käyttämässämme virtualisoidussa ratkaisussa ohjelmiston palvelinresurssien käyttö vaikuttaa hämmästyttävän pieneltä. Näyttäisi siltä, että kymmenen, parinkymmenen oppilaan etäopetusryhmän oppitunnin pito olisi hyvinkin mahdollista tällä ratkaisulla.

Nyt kaivataan halukkaita testaajia. Ilmoita halukkuudestasi minulle niin järjestetään testisessioita.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Ottaako Venäjä avoimen lähdekoodin taloutensa tukijalaksi?

Jokin aika sitten kirjoitin siitä, miten Venäjällä ollaan ottamassa kouluissa käyttöön tarkoitukseen varta vasten tehtävää Linux-jakelua. Nyt hankkeesta kuuluu mielenkiintoisia uutisia.

Pitkän linjan IT-journalisti Glyn Moody kirjoittaa blogissaan löytämästään Liberatum.ru:n artikkelista, josta löytyy kaksi erittäin mielenkiintoista asiaa.

Ensiksi: koulujen käyttöön tehdyn Linux-version tekeminen maksoi noin kolmanneksen arvioidusta. Hankkeeseen kuluu tämänhetkisen arvion mukaan 180-250 miljoonaa ruplaa alun perin arvioidun 650 miljoonan sijaan.

Toinen sitaatti on mielenkiintoisempi. Sen mukaan Medvedev ilmoitti, että koulujen siirtymä ja opettajien kouluttaminen on vasta alkua. Jatkossa seuraa yhä enenevää kansallista siirtymistä vapaiden ohjelmistojen käyttöön, tarkoituksena on "luoda vapaille ohjelmistoille perustuva laatutuote, joka ottaa huomioon arkiset realiteettimme."

Tietysti tämä voidaan ohittaa sanomalla, että Venäjällä taloudellinen kurimus on niin suuri, että näin on pakko menetellä. Sama argumentti soveltuu varmasti myös Yhdysvaltoihin, jossa Obaman elvytyspakein uumoillaan nostavan vapaiden ohjelmistojen suosiota opetussektorilla.

Omahyväinen "meillä ei mene niin huonosti kuin noilla" -argumentti ei kuitenkaan pure Kiinaan, joka kuitenkin on maailman voimakkaimmin kasvava talous. Kiinassahan länsimaisten ohjelmistojen valistustyö, jonka ydinviesti oli "teidän ei pidä käyttämän piraattiohjelmistoja tai emme käy kauppaa kanssanne" sai aikaan sen, että kiinalaiset loivat Red Flag Linuxin, jota käytetään laajalti Kiinassa erityisesti hallinnossa.