keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Oikeuskanslerinviraston sivut näkyvät oikein vain suljetuilla selaimilla

Tämän päivän ensimmäistä blogausta kirjoittaessani törmäsin oikeuskanslerinviraston sivuilla erikoiseen vikaan. Microsoft Frontpage 4.0:lla tehdyllä etusivulla sivun merkistöksi määritellään windows-1252. Palvelin kuitenkin kertoo http-headereissa merkistöiksi ISO 8859-1 ja UTF-8 -merkistöt.

Virheellisestä konfiguraatiosta huolimatta sivusto näyttää toimivan oikein Internet Explorerilla ja MacOSX-käyttöjärjestelmän mukana tulevalla Safari-selaimella. Avoimen lähdekoodin Mozilla Firefox- ja sen sukulaisselainten käyttäjille etusivu näyttäytyy tällaisena sotkuna:


Firefox ja sen eri versiot ovat Suomessa toiseksi suosituin selainohjelma. Sen käyttäjäosuus oli keväällä 2008 45,9% Xitin raportin mukaan. Tuoreempaa tietoa en Suomen osalta löytänyt, mutta koko Euroopassa käyttäjäosuus on muuttunut mainitun ajankohdan 28,8%:sta 31,1%:iin 2009 heinäkuuhun mennessä.

Näin suuria käyttäjäjoukkoja ei voi jättää huomiotta kun kyse on julkisesta palvelusta. Ironista, että vika tuli esiin etsiessäni apulaisoikeuskanslerin päätöstä, jossa todetaan, että avoimen lähdekoodin sorsiminen julkisissa hankinnoissa ei käy.

Päivitys 3. maaliskuuta: Vika on korjattu.

2 kommenttia:

Spuha kirjoitti...

Moi
Mun Firefox 3.6 näyttää sivut oikein mainituista epäjohdonmukaisuuksista huolimatta.

Heikki Ketoharju kirjoitti...

Firefox 3.5.8 tuntuu myös näyttävän sivut ilman ongelmia. Microsoft Front Pagen käyttäminen nettisivujen tekemisessä on tietysti luku sinänsä...